Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

AJANKOHTAISTA

Vuoden 2017 jäsenmaksu


Kurssiohjelmia voi hakea Tanssiklubilta kurssien aikana netissä olevien tietojen lisäksi.


HUOM!

Nuoret alle 25-vuotiaat pääsevät ke ja to ALKEISKURSSEILLE ILMAISEKSI vuoden loppuun saakka!


 Tanssivaatekirpputori


MAKSUTAVAT

Käteinen, Smartum liikunta- tai kulttuurisetelit sekä Tyky-kuntosetelit, Virikeseteli ja TYKY-Online.

 

Lavatanssin alkeet

Keskiviikkoisin klo 19-21

 

Kurssi on suunnattu lavatanssiharrastusta aloitteleville, joko torstain perustanssilajien alkeiden kertaukseksi tai sinulle, joka vasta haaveilet tanssin aloittamisesta, mutta torstain kurssiaika ei sovi.


Satu Ruohomäki ja Satu MikkolaSatu Ruohomäki ja Satu MikkolaOpettelemme tanssimaan lavojen perustansseja sekä paneudumme vientiin ja seuraamiseen.

Kutakin tanssilajia harjoitellaan useampana kertana peräkkäin ja kunkin lajin toistokerralla kerrataan aina aluksi aiemmat opit. Saat näin tanssiisi lisää varmuutta.

Voit osallistua kurssille yksin tai parisi kanssa – parinvaihto toimii.

Keskiviikkojen pääopettajana toimii Satu Ruohomäki. Tuuraamassa tavataan myös Sari, Jari ja Satu M, mutta kurssin tyyli säilyy silloinkin Satumaisen rauhallisena.

 Tule rohkeasti mukaan!

 

Keskiviikkoisin klo 19-21

 Elokuu

23.08. Foksi Alkeet I
30.08. Foksi Alkeet II

 Syyskuu

06.09. Foksi Tekniikka
13.09. Fusku Alkeet I
20.09. Fusku Tekniikka
27.09. Fusku Alkeet II

 Lokakuu

04.10. Tango Alkeet I
11.10. Tango Alkeet II
18.10. Tango Tekniikka
25.10. Rumba Alkeet I

 Marraskuu

01.11. Rumba Alkeet II
08.11. Rumba Tekniikka
15.11. Hidas Lavafoksi  Alkeet I
22.11. Hidas Lavafoksi Alkeet II
29.11. Hidas Lavafoksi Tekniikka

 Joulukuu

06.12.  -
13.12.  Mitä tähän tanssisin? (Kaikille)
 

Hinta: 12€/10€ hlö (2h)

(alennus koskee opiskelijoita, työttömiä, eläkeläisiä ja Raahen Tanssiklubin jäseniä)
Alle 25v. -25% ovh:sta = 9,00 € (2h)